maanantai 12. joulukuuta 2011

Löytöjä Lemmikille NY

Löytöjä Lemmikille Ny -facebooksivu
Sähköposti:
löytöjälemmikille.ny@ahlman.fi





Tulevia tapahtumia ym.:
  • Pe 27.1.2012 – Paras Graafinen ilme -kilpailu – DL
  • Pe 3.2.2012 – Osavuosikatsauksen viimeinen palautuspäivä
  • Huhtikuu 2012 – NY Uskalla yrittää -finaali Hämeenlinnassa
  • Pe 10.5.2012 – Vuosikertomusten viimeinen palautuspäivä
  • Toukokuu – NY-todistukset lähetetään kouluille
  • Heinäkuu/Elokuu – NY Vuosi yrittäjänä EM-kilpailut


Ensimmäisen kouluviikon torstaina ja perjantaina meillä oli NY 24h -leiri, joka valmisti meitä yrityksen perustamiseen. Siellä valvottiin koko yö ja oltiin ryhmissä, jotka arvottiin kaikista aloittaneista opiskelijoista. Ryhmän piti perustaa leikki yritys, jonka pohjalta tehtiin erilaisia tehtäviä.

Minun ryhmäni perusti yrityksen, joka myi yli laihoille ihmisille lihotus täysihoitolaa Marssissa. Idea oli aika kaukana siitä, mikä oikeaksi NY -yrityksekseni lopulta tuli, mutta ryhmässäni oli yksi henkilö, joka on samassa yrityksessä nyt kanssani.

Löytöjä Lemmikille NY:n vaikeahko (??) alku
Yrityksemme ihmiset olivat alkuun vähän jämiä. Niitä, jotka eivät löytäneet muista yrityksistä oikein mitään sopivaa paikkaa. Lopulta päätimme perustaa uuden yrityksen nelistään, minä, Tuike, Ella ja Ansa-Maira. Kun päätimme perustaa lemmikkieläintarvikekirpputorin Anu innostui ideasta ja yrityksemme viisi jäsentä olivat koossa. :)

Läheltä hyvää tapahtumassa
Nimen keksiminen oli alkuun haastavaa. Meillä oli paljon kaikkia ideoita, jotka eivät sopineet, ja ei yhtään ideaa, joka olisi sopinut. Ennen Löytöjä Lemmikille NY:tä parhain idea oli Niksu NY. Logon keksiminen oli myös haastavaa ja ideoita tuli kaksi tuo joka valittiiln logoksemme(kiitos siitä Tuikelle) ja toinen vaihtoehto(kiitos Anulle):

Yrityksestä:
Löytöjä Lemmikille NY on eri tapahtumissa kiertävä lemmikki- ja ratsastustarvikkeita myyvä kirpputori. Otamme myytäväksi käytettyjä, hyväkuntoisia lemmikkitarvikkeitasi ja se ei maksa asiakkaalle mitään.

Otamme kierrätyskelpoisia eläintarvikkeita myytäviksi yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä. Tarvikkeiden myyntihinta määritetään yhdessä asiakkaan kanssa. Ostotapahtuman jälkeen asiakkaalle tilitettävästä myyntihinnasta vähennetään Ny-yrityksellemme tuleva hintaosuus (50%). Vastaanotamme myytäviä tarvikkeita sopimuksen mukaan arkisin Ahlmanilla (Hallilantie 24, 33820 Tampere) sekä mahdollisuuksien mukaan muualla liikkuessamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti